Back to Top

Jäähdyttelijöiden pisteputkelle jatkoa

Tänään jatkui Koripallon Korttelikoriksessa, vastaan asettuessa moninkertainen korttelikoriksen mestari Pyrpa (Pyrinnön Palloilevat Aikamiehet). Ensimmäinen jakso alkoi Pyrpan kokeneiden pelaajien hallitessa ottelutapahtumia, ero venyi parhaimmillaan 12 pisteeseen. Jakson viimeisen viiden minuutin aikana Jäähdyttelijät saivat kavennettua piste pisteeltä, ja lopulta Jäähdyttelijät menivät ensimmäistä kertaa johtoon erän lopussa. Viimeiset 30 sekuntia Pyrpa pyöritti peliä Jäähdyttelijöiden päädyssä, saaden muutaman hyvän yrityksen aikaiseksi, mukaan lukien 3 vaparia. Jäähdyttelijät kestivät kuitenkin tämän rynnistyksen, ja erän voitosta piste Hämeenkyröön. 

Toiselle jaksolle saapui selvästi sisuuntunut ja ärsytetty Pyrpa, vieden vakuuttavalla esityksellä toisen jakson selvästi 23 pisteellä ja koko ottelun 20 pisteellä. Näin sarjataulukkoon pisteet 1 - 2 Pyrpan hyväksi. Jäähdyttelijöille tämä oli ensimmäinen erävoitto Pyrpasta kymmeneen vuoteen, joten tulokseen voidaan olla tyytyväisiä. 

Ottelun tehokkaimmaksi pelaajaksi valitaan Jäähdyttelijöiden Juhani, joka teki tilastojen perusteella 6 pistettä. Tämä on erittäin hyvä lukema, kun otetaan huomioon hänen poissaolonsa ottelusta. Hyvä Juhani!

 

Jäähdyttelijät vs. Kori-Hukat

 

Korttelikoriksessa Jäähdyttelijöille toinen voitto

Korttelikoriksen kolmannella kierroksella KyKin Jäähdyttelijöitä vastaan asettui tänään Kori-Hukat Lempäälästä. Jäähdyttelijöitä oli paikalle saatu kahdeksan peluria, mukana noin 35 vuoden tauon jälkeen koripallo kentille paluun tehnyt Pasi L. Kori-Hukilla oli vain kuusi pelaajaa, ja HHH-hengessä myös sarjan pj Mikko R. pääsi pelaamaan jo päivän kolmannen pelinsä. 
Ottelu oli tasaista vääntöä alusta loppuun, Jäähdyttelijöiden juostessa kenttää ja Kori-Hukkien vastatessa tarkoilla kolmen pisteen heitoilla. Ensimmäinen jakso KyKille 4 pisteen erolla, ja toinen 5 pisteellä. Näin sarjataulukkoon Jäähdyttelijöille 3 pistettä lisää. 

Kotipelit käyntiin divarissa

Nakkelijat - VehU

Tänään oli Nakkelijoilla ensimmäinen IV-divarin kotipeli, jossa vierasjoukkueeksi saapui Vehmaisten Urheilijat. Kymmenen pelaajaa otteluun mukaan saanut kotijoukkue aloittikin väkevästi, vieden ensimmäisen erän 16 - 8. Toiseen erään VehU sai hyvän puolustuksen avulla horjutettua Nakkelijoiden rytmiä, ja rymisteli kotijoukkueen kannoille. Tauolle mentiin tiukassa 29 - 26 tilanteessa.

Toisella puolikkaalla vierasjoukkueen pelaajat alkoivat hieman jäämään vauhtia pitäneiden Nakkelijoiden pelaajien kyydistä. Vieraspelit ovat tässä sarjassa kaikille vaikeita, ja tähän otteluun VehU oli saanut vain kuusi pelaajaa mukaan. Tämä näkyi ottelun lopussa kentällä, ja kotijoukkue otti voiton kotiin lopputuloksen ollessa 73 - 62.

 

Juniorien treenit jatkuivat

 

Junnu treenit jatkuivat

Lasten harjoitukset jatkuivat torstaina muutaman viikon tauon jälkeen. Vauhtia riitti ja kaikilla posket punoittivat harjoitusten jälkeen. Ensi viikolla harjoitukset normaalisti syyslomasta huolimatta.

Nakkelijoiden divarikausi alkoi RaPyn vieraana

Tänään iltapelissä avattiin koripalloliiton Läntisen alueen miesten IV-divisioona Raholan Pyrkivän ja Kyröskosken Kiskojien Nakkelijoiden välillä. Kotijoukkue oli paremmalla jalalla ja tarkemmalla heittokädellä liikkeellä tänään, ja sarjapisteet jäivät kotijoukkueelle pistein 78 - 65. Erät menivät pistein 20 - 13, 23 - 24, 17 - 13, 18 - 15, mikä kuvaa melko hyvin ottelun tasaita kulkua. Muutaman kerran Nakkelijat saivat otteen pelistä, eron ollessa kolmannen erän alkupuoliskolla jo 3 pisteessä, mutta vauhti ei tänään riittänyt tasoitukseen. 

Divarissa pelataan tänä vuonna 12 joukkueen kesken kaksinkertainen sarja, joten yhteensä kullekin joukkueelle pelejä kertyy 22. Kausi jatkuu vielä pitkään, ja odotettavissa on runsaasti tasaisia pelejä. Seuraava Nakkelijoiden peli pelataan Hämeenkyrössä keskiviikkona 16.10., tällöin vastaan saapuu Vehmaisten Urheilijat.

Maanantaina oli myöskin samaan aikaan pelin kanssa harjoitusvuoro, ja sinnekin oli paikalle päässyt 11 koripalloilijaa. Hyvin on tällä kaudella ollut intoa vanhoilla pelaajilla, ja uusiakin on saatu mukaan. Ja toki kaikki innokkaat ovat jatkossakin tervetulleita, mukaan mahtuu aina.

Sivu 5 / 6