Varhain lauantaiaamuna suuntasi muutama autollinen Nakkelijoita kohti Valkeakoskea. Torilla vietetyn yön jälkeen suunnitelmat olivat selvät: otetaan tämän kauden ensimmäinen vieras voitto 4 divarissa. Lähtökohdat vierasotteluun eivät olleet optimaaliset, sillä miltein puolet joukkueen vahvuudesta oli poissa kokoonpanosta. Ottelu pelattiin jälleen erinomaisella Apian urheilutalolla, missä puitteet ovat kohdallaan seinien ja katon ollessa kaukana koripallokentästä, joka oli päällystetty parketilla.

Vastaan asettui divarissa 3 voittoa ottanut ilman tappiota ottanut Haka, jonka kanssa KyKillä on ollut paljon hyviä kamppailuja vuosien varrella. Ottelun ensimmäinen puolikas mentiin tasaisissa merkeissä, molempien joukkuiden pelatessa 7 pelaajalla ja hieman säästellen voimia. Kotijoukkue puolusti miespuolustuksena, vieraiden luottaessa perinteiseen paikkapuolustukseen. Ensimmäinen jakso 16 - 16 ja toinen vierailijoille 12 - 13, ja puoliajalle mentiin Nakkelijoiden pinnan johdossa. Ensimmäinen jakso pelattiin enemmän Nakkelijoiden määrätessä ottelun tahdin, mutta puoliajalta astui kentälle huomattavasti agressiivisempi kotijoukkue. Melko nopeasti Haka repäisi 10 pisteen edun itselleen päästessään juoksemaan avointa kenttää Nakkelijoiden pallon menetyksistä. Nähtiinpä ottelussa myös näissä sarjoissa harvinainen donkki! Kotijoukkueen saatua pelinsä auki ja rennoksi alkoivat myös heidän heitot uppomaan. Tästä osoituksena he tekivät viimeiset 21 pistettään 3 pisteen heitoilla, väsyneen vierasjoukkueen kykenemättä häiritsemään heittoja tarpeeksi. Ansaittu voitto Hakalle pistein 79 - 61.

Nakkelijoilla on seuraava peli keskiviikkona Hämeenkyrön Sillassa, vastaan asettuu Hervannasta Koritehdas. Tuossa pelissä Nakkelijat yrittävät estää vierailijoiden kori tehtailun, ja jatkaa koti voittojen putkea.