Hämeenkyrössä nähtiin yli 1,5 vuoden tauon jälkeen virallinen koripallo-ottelu, kun Siltaan saapui Nakkelijoiden vastustajaksi Raholan Pyrkivän kakkosjoukkue Rahku. Hallin katsomoon oli saapunut hieman yleisöäkin, mm. seuran junioreita. Hienoa – koriskulttuuri tekee nousuaan. Pelaajatkin ovat odottaneet innolla, että pääsevät näyttämään taitojaan otteluissa, onhan jo treenattu kauan. 

Ottelu oli tasainen ja mielenkiintoinen loppuun asti. Tauolla Nakkelijat johti pisteellä (26-25), mutta huono kolmas jakso (vain 8 pistettä) koitui kotimiehistön turmaksi. Rahku pysyi koko loppupelin johdossa, vaikka Nakkelijat sinnitteli muutaman pisteen päässä. Nakkelijoiden ratkaisevat heitot eivät nyt uponneet ja pisteet lähtivät Tampereelle, kun Rahku nappasi voiton 53-58.

Nakkelijoiden pistekunkkuna oli Pekka Elomaa 20. Juuso Koskela keräsi 9 ja Juha Pyykkö 8 pistettä. Sakari Hakala otti 4 virhettä,  mikä oli suurin virhemäärä. Näin kukaan ei joutunut ennenaikaisesti suihkuun.

Ottelun pöytäkirja: nakkelijat-rahku-271021.pdf